Mietin eräänä aamuna mitä kaikkea identiteetti edustaa ja voi merkitä. Identiteetti on meillä jokaisella ja se miten näemme itsemme, riippuu pitkälle oppimistamme asioista, kokemuksistamme ja muista ihmisistä elämässämme.

Identiteetti määrittelee hyvin pitkälle roolimme sekä sen miten arvotamme oman itsemme. Oman identiteetin tunteminen, siis todella tunteminen, vie vuosia aikaa ja vuosien saatossa identiteetti kehittyy eri roolien kautta. Omat roolini elämässä ovat: poika, mies, isä, pappa ja urheilija. Oma identiteetti on ainutlaatuinen, kukaan muu ei voi olla sinä. Samaistun myös moniin eri ryhmiin niin työni kuin harrastuksieni kautta ja näissä ”sidosryhmissä” minulla on eri roolit, mutta identiteetti pysyy samana.

Työelämässä identiteetistä muodostuu rooli ja tätä roolia halutaan suojata, turvata, hallinnoida sekä taata pääsy. Uskon vahvasti, etteivät monetkaan yritykset vielä tiedä, että tämä on mahdollista aika yksinkertaisilla toimenpiteillä. Alussa pitää vain olla identiteetti ja rooli. Ei muuta.

Älä pelottele itseäsi turhaan – ymmärrä identiteettien hyöty organiaatiolle

Tietoturva kokonaisuudessaan tuntuu nykyisin olevan vain tapa pelotella aikuisia! Lapsille kerrotaan kummitusjuttuja ja aikuisille tarinoita kyberhyökkäyksistä ja identiteettivarkauksista. En väitä, etteikö uhka olisi todellinen ja todellisia tapauksia olemassa. Olennaisempaa on ymmärtää, että hoitamalla perusasioita kuntoon saadaan aikaiseksi tila, jossa kummitusjutut eivät enää pelota.

Ihannemaailmassa on tila, jossa työntekijän identitteetti ja rooli määrittelee automaattisesti, mitä oikeuksia ja vastuita hänellä on jo ensimmäisestä työpäivästä lähtien ja viimeisenä päivänä nuo oikeudet poistuvat automaattisesti.

Hyvällä identiteetinhallinnalla ja roolituksella ratkaistaan monta asiaa kerralla. Identtietteetti ei välttämättä rajoitu vain ihmiseen ja tämän rooliin työyhteisössä. IoT-laitteet, työpuhelin tai vaikkapa sopimus alihankkijan kanssa voi olla identiteetti, tai no, käyttäisin mielummin termiä entiteetti. Teknologia ei ole enää rajoittava tekijä kun puhutaan entiteetin hallinnasta.

 

IDM – onko yrityksenne pikamatkalla vai maratonilla?

Monet teistä ovat jo nyt kuulleet pieleen menneistä IdM-hankkeista, vuosien homehtumisesta palavereissa tai konsulttien palkkakuiteista, joissa nollia oli muutama liikaa. Tämä voi tapahtua ja olla jo nyt arkipäivää joillekin IT-johtajille ja asiantuntijoille eri organisaatioissa.

Identiteettihallinnan projekti vie tutkitusti aikaa, mutta oikean kokoisina paloina toteutettuna, päästään hyötyjä mittaamaan jo hyvin nopeasti, tätähän me kaikki haluamme. Lisäksi voimme sanoa synnyttävämme merkittäviä säästöjä, niin identeettienhallintaprosessin toiminnoista kuin lisenssikustannuksista sekä IT-palvelukustannuksista.

Kuten linkittämässä tutkimuksessa sanotaan, monet säästöt syntyvät ”työtehokkuuden nousemiseen järjestelmän ansiosta.”

Milloin viimeksi aloitit uuden harrastuksen – kauan kesti, että opit perusasiat hyvin? Siis niin hyvin, että pystyit mielestäsi pyytteettömästi neuvomaan toista aloittelijaa? Aivan – siihen menee aikaa. Samalla voidaan kysyä, onko organisaationne pikamatkalla vai maratoonilla? Jos pikamatkalla keräämässä nopeita voittoja tuloksia – ei IDM ole vielä teidän ratkaisunne. Jos taas organisaationne miettii asioita vielä vuodenkin päähän, olette maratonilla. Siksi kannattaa panostaa aikaa ja luottaa, että tuloksia syntyy.

Lopuksi

Identiteetinhallinta on mielenkiintoinen ”hiekkalaatikko” ja pyrin itse siihen, että en anna laatikon reunojen rajoittaa itseäni. Sanoisin, että mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea Suomessa erittäin taitavat IAM-ammattilaiset saavat aikaiseksi, keskustelu on nyt erittäin hekumallista.

Toivottavasti sait ajatuksia ensimmäisestä ”saarnasta” ja mielelläni kuulen sinun ajatuksiasi.

 

Terveisin,

Risto ”IAM-Saarnaaja"

 

Risto Puustinen toimii MIcro Focus Secure -liiketoiminnan kehityspäällikkönä. Työkaverit kuvailevat Ristoa innostujaksi ja ääneen ajattelijaksi, jonka ideoissa piilee hyvin usein totuutta ja uusia ideoita! Riston tavoitat s-postilla etunimi.sukunimi@microfocus.com tai numerosta +358505561466

 

"Oma kynä"

Työntekijöidemme ajatuksia ja pohdintaa IT-infrastruktuureista. Mitä on IT-infrastruktuuri? Hyvin toimiessaan, et tiedä IT-infrastruktuurin olemassaolosta, etkä ajattele sitä. Hyvin toimiva IT-infrastruktuuri päästää käyttäjät helpommalla, tarjoaa nopeutta ja joustavuutta sekä mahdollistaa automaatioasteen nostamisen uudelle tasolle. Seuraavan kerran, kun huomaat, ettei applikaatio toimi, et saa salasanaa vaihdettua helposti tai jumitat ERP:in syövereissä - ajattele, että paremmalla IT-infrastruktuurilla, olisit jo saanut tehtyä työsi. Näistä aiheista koostuu "Oma kynä" bloggauksemme. Löydät ne Ajankohtaista -välilehdeltä.

 


Jätä yhteydenottopyyntö tai soittopyyntö, otamme sinuun yhteyttä 24 tunnin sisällä.

Ota yhteyttä